Valmennuspäällikkömme Hessu

TikSin uutena valmennuspäällikkönä on elokuun puolivälissä aloittanut Heikki Hakamäki.

HessuHessu on tuttu kasvo TikSin ympyröissä, mutta aiemmin valmentajan roolissa. Ottaessaan seurassa nyt uuden, tärkeän roolin kyselimme lisää miehen taustoista ja suunnitelmista valmennuspäällikkönä.

Olet ollut TikSissä jo pitkään valmentajana. Miten olet alunperin tullut tulleeksi TikSiin?

Tulin alunperin valmentamaan Naisten II-divarijengiä vuonna 2005. Minnan ja Maijan kanssa juttelimme yhteisessä valmentajakoulutuksessa ja kuulin, että valmentajaa tarvittaisiin.

Sen jälkeen valmensin B-tyttöjä kaksi vuotta ja viimeksi viime kaudella T99-joukkuetta.

Toimit myös erotuomarina. Mitä muuta olet koriksen saralla tehnyt?

Melkeinpä kaikkea on tullut koriksessa puuhattua. Tuomarinuraa on kertynyt yhteensä noin 20 vuotta, pääsarja- ja nyttemmin liittotuomarina.

Valmentajana olen toiminut myös yhteensä yli 20 vuotta. Aloitin HNMKY:ssä vuonna 1988 ja siellä olin myös joukkueenjohtajana 12 vuotta. Namikassa osallistuin myös juniorijohtoryhmätoimintaan. Yhden kauden valmensin myös VisaBasketissa ja sen jälkeen siirryin TikSiin.

Korista on tullut seurattua myös isän roolissa, kaksi tytärtäni ovat myös pelanneet korista. Pelasin aikoinani myös itse, mutta vain harraste- ja miesten V-divaritasolla. Jalkapallo oli oma ykköslajini junnuna.

Mitkä ovat ensisijaiset tavoitteesi valmennuspäällikkönä ja mikä on tärkein kehityskohde valmennuksessamme?

Joukkueiden ja valmentajien arjen toimintamallien luominen ja vakiinnuttaminen jatkuvan juniorimyllyn toimimiseksi, valmentajien yhteistoiminnan ja osaamisen jakamisen kehittäminen sekä valmentajien yleisen koulutustason nostaminen.

Meille on tullut paljon uusia valmentajia, pitkästä aikaa myös seuran ulkopuolelta. Mitkä ovat edut ja näetkö tässä jotain haittoja?

Saadaan toivottavasti uusia tuulia, ajatuksia, näkemyksiä ja erilaista osaamista ja kokemusta seuraan.

Eri toimintakulttuureista, esimerkiksi isosta seurasta pieneen siirtyminen voi tietysti vaatia pientä sopeutumista. Myös TikSin toimintapolitiikka voi hieman erota varsinaisten kilpakoripalloseurojen toiminnasta.

Mitä teet koriksesta mahdollisesti yli jäävällä vapaa-ajallasi?

Mökkeilyn lisäksi lapset ja lastenlapset täyttävät ajan lopun ajan tehokkaasti.