Korisjaosto
Joukkueet
Tule pelaamaan!
Korisjaosto 5/09
Syksyn toinen korisjaoston kokous pidettiin tiistaina 22.9.2009 Viertolan koululla. Keskeisessä asemassa agendalla olivat seuran talous ja siihen kiinteästi liittyvät kysymykset pelikausimaksuista sekä seuran turnausavustuksen suuruudesta joukkueille.
Talouden todettiin olevan hyvällä tolalla, joten pelikausimaksut voidaan tälla kaudella pitää ennallaan. Maksut on lisätty myös nettisivuille, joten pääset tutustumaan niihin oikean reunan navigaatiosta.
Turnausavustus niinikään säilyi ennallaan, 250 euroa/joukkue/pelivuosi.
Tiedotusasioissa todettiin muun muassa:
- Pallokampanjasta
Viime keväänä Tiksin koripallojaosto teki päätöksen osallistua Koripalloliiton kampanjaan lajin tunnettuuden lisäämiseksi. Kesän aikana liitto teetti minikoripalloja, joihin on painatettu seuran logo yhdessä Basket.fi:n logon kanssa.
Kampanjan aikana seurat jakavat lähikoulujensa jokaiselle ekalle luokalle kaksi palloa. TikS jakoi pallot maanantain ja tiistain 22. ja 23.9. aikana. Koripalloliitto ojensi kampanjan virallisessa tilaisuudessa pallon myös kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille tiistaina Munkkiniemen ranskalais-suomalaisella koululla. Tilaisuudessa olivat läsnä myös huomattava määrä median edustajia. TikS on tiedottanut kampanjasta omilla nettisivuillaan, lisäksi aiheesta on lähetetty juttu Vantaan Sanomiin.
- Eskarilaisten koristapahtumasta
Tikkurilan urheilutalolla järjestettiin 22.9. koripallotapahtuma esikouluikäisille. Muun muassa Suvi oli esittelemässä lajia tuleville harrastajille ja kaikille 80 osallistujalle jaettiin tiedote kotiin vietäväksi.
- Liikunta-aktivointi -sivustosta www.yourmove.fi
Nuori Suomi ja SLU ovat aloittaneet kampanjan, jossa nuoria ja seuroja haastetaan järjestämään liikuntatapahtumia 13 – 19 -vuotiaille nuorille. Koripalloilua sivustolla mainostaa muun muassa TikSin kasvatti Henna Salomaa.
- Intersportin jäsenillasta
Tikkurilan Intersport tarjoaa TikSin yhteistyökumppanina seuraillan seuran jäsenille. Seurailta ehdotetaan järjestettäväksi keskiviikkona 30.9. Seuraillasta tiedotetaan heti sähköisesti ja paperitiedottein heti, kun ajankohta varmistuu. (Kokouksen jälkeen ehdottamamme ajankohta osoittautui mahdottomaksi.)