Korisjaoston kokous 5/2008

Syksyn viimeinen kokous pidettiin 18.11.2008 ja tärkein esillä ollut asia oli tietenkin seuran perinteiset pikkujoulut!

  • Pikkujoulut päätettiin pitää maanantaina 15.12.2008 klo 18.00 - 20.00; silloin onkin sopivasti kauden viimeinen salivuoromme.
  • Käytiin läpi toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2009, jotka ovat esillä myös seuran syyskokouksessa keskiviikkona 26.11.2008.
  • Todettiin että kaikki joukkueiden mukana toimitsijoina ja huoltajina toimivat vanhemmat on vakuutettu Koripalloliiton toimesta Pohjolan Tuplaturva -vakuutuksella. Nimensä mukaisesti vakuutus on kaksijakoinen: toisella osalla vakuutetaan tapaturman varalle ja toinen on toiminnanvastuuvakuutus, jolla tarvittaessa korvataan vakuutetun kolmannelle osapuolelle aiheuttama henkilö- tai esinevahinko.
  • Päätettiin aloittaa laatukäsikirjan laatiminen jo tämän vuoden puolella, aloituksessa ovat mukana Paula, Suvi ja Susa.
  • Päätettiin järjestää ensiapu- ja teippauskurssi ensi vuoden alussa. Myös ravintoiltaa suunnitellaan.
  • Todettiin että T96-joukkueen toinen valmentaja on lopettanut ja tilalle haetaan uutta valmentajaa.

24.11.2008 Susa