C-tytöt 2. Divisioona pelit S-2013

TikS - HNMKY

24.11.2013 Viertolan Koulu

Toinen peli HNMKYtä vastaan samana viikonloppuna. Tällä kertaa TikS aloitti vahvasti ja otti pelin alussa jo seitsemän pinnan johdon. Sitten Namikan nopeat hyökkäykset alkoivat purra. TikS tuli hiukan laiskasti puolustamaan ja Namika sai kiinni. Erä niukasti TikSin 18-16. Toisessa erässä oli sama käsikirjoitus. Alkuun TikS otti hiukan eroa, mutta sitten Namika tuli kiinni. Heitto oli taas vaikeaa. Vapariviivalle päästiin monta kertaa, mutta tulosta ei juuri tullut. Tämä erä Namikalle 16-17.
Kolmas erä oli sitten TikSin näytöstä. Nyt toimi puolustus ja korille ajettiin kovaa. kun myös heitto kauempaa kulki niin pisteitä kertyi hyvään tahtiin. Nyt ei Namika päässyt nopeisiin ja levypalloista taisteltiin hyvin kummassakin päässä. Erä selvästi TikSin 27-6. Neljäs erä oli sitten taas tasaisempi. Kumpikin joukkue keskittyi hyökkämään ja koreja tehtiin tasatahtiin. Ihan lopussa Namikan usko sitten loppui ja TikS rutisti viimeiseenkin erään selvän voiton 24-12. Koko ottelu oli lopulta selvästi TikSin 85-51

 

EBT - TikS

9.11.2013 Saunalahden Koulu

TikSin alku peliin oli todella vaikea. TikS ei juuri heittänyt ja EBTn heitot tuntuivat menevän kaikki.  Peli olikin nopeasto 0-10 espoolaisille. Sitten TikS tiivisti puolustusta ja alkoi vihdoin myös heittää. Erän loppu oli tasainen, mutta EBT johti erän jälkeen 9-16. Toinen erä alkoi yhtä hankalasti kuin ensimmäinen. Ensimmäisen viiden minuutin aikana TikS teki vain yhden pisteen. Sitten alettiin taas pelaamaan ja lopulta TikS vei toisen erän 11-8. Heitto ei edelleenkään kulkkenut, mutta nyt heitettiin paljon.
Kolamas erä mentiin tasaisissa merkeissä.TikS taisteli levypalloista hyvin ja vaikka heitto ei edelleenkään oikein mennyt niin levypallopeli toi pisteitä. Erä tasan 12-12. Viimeinen mentiin edelleen samaan tahtiin. TikS puolusti hyvin, mutta korille ei oikein päästy ja kauempaa heitto ei kulkenut. TikS taiseteöi hyvin ja vei erän 15-13. Valitettavasti se ei aivan riittänyt ja EBT vei pelin niukasti 47-49. Peli hävittiin parin ensimmäisen jakson heikkoihin alkuihin.

TikS - ToPoLa

3.11.2013 Viertolan Koulu

TikS aloitti pelin todella hienosti. Vihdoinkin heitto kulki mallikkaasti ja TikS vei peliä mielin määrin. Levypallot vietiin, ajot onnistuivat ja vastustaja joutui tekemään paljon virheitä. TikS vei ensi erän 22-3. Toinen erä oli todella rikkonainen ja virheiden sävyttämä. Vapareita heitettiin paljon ja nyt myös ToPoLa onnistui heitoissa. Tasainen erä TikSille 19-16.
Ottelun toinen puolikas oli alkuun vaikeampi. ToPoLa sai alkuun hiukan kiinni, mutta sitten TikS tiivisti puolustusta ja heittokin alkoi taas kulkea. Pelin loppupuolella ToPoLa myös väsyi kun virheiden rasittamia pelaajia ei oikein uskallettu peluuttaa. TikS vei pelin selvästi 70 - 41.

Wartti Basket - TikS

26.10.2013 Vartiokylän Yläaste

Wartti on aina ollut paha vastustaja. Niin nytkin. TikS aloitti pelin vahvasti. Wartti syötti alkuun huonosti ja TikS sai paljon riistoja. Heitto ei kulkenut ja levypallot hävittiin. Riistoilla erä pysyi kuitenkin tasaisena 16-16. Toisessa erässä Wartin prässi alkoi purra turhankin hyvin. TikS heitti entistä vähemmän ja edelleen huonolla osoitteella. Erä Wartille 20-6.
Myös kolmas erä oli TikSiltä vaisua peliä. Vähät heitot eivät menneet ja levypallot hävittiin molemmissa päissä. Wartin heitto sen sijaan kulki todella hyvin. Wartti vei erän 25-8. Neljäs erä oli sitten pakollinen muodollisuus. Tulos 13-2 Wartille kertoo kaiken tarpeellisen. Wartti vei pelin 74-32. Ei oikein riitä, jos pelaa vain yhden erän.

PoTa - TikS

19.10.2013 Linnanpuiston koulu

Syysloman vietto jatkui toisella pelillä Porvoossa. Porvoon Tarmoa vastaan on pelattu varsin harvoin. Eikä oikein pelattu nytkään. TikS oli nimittäin todella vaisu. Heritto ei uponnut millään ja kun hyökkäyspään levyihin ei oikein edes menty niin korejakaan ei juuri tullut. Prässiä yritettiin, mutta siitä karattiin aivan liian usein. 

TikS vei niukasti pari ensimmäistäö erää 19-21. Toisella puolikkaalla päästiin vielä 10 pionnan johtoon, mutta lopussa Porvoo tuli rinnalle ja ohi. Vähäkorisen pelin vei kotijoukkue 51-45.

TikS - Pantterit

13.10.2013
TikS aloitti pelin kahdella upealla pitkällä heitolla. Kolmonen ja kakkonen sisään ja 5-0 johto. Mutta sitten peli meni jotenkin vaisuksi. Ajoija ei juuri tullut palloon mentiin vaisusti. Pitkä Pantterit vei levypallot ja ensimmäisen erän niukasti 12-13. Toiseen erään TikS tuli paremmin. Nyt heitettiin paljon ja vaikka edelleen aika haikolla osoitteella niin heitot riittivät tuomaan vähäkorisen erän TikSille 10-6.
Kolmas erä jatkui samoissa merkeissä. TikS heitti paljon ja vihdoin myös koreja. Pantterit veivät varsinkin omat hyökkäyslevynsä ja saivat koreja kun pääsivät aina koittamaan mointa kertaa. Erä niukasti TikSin 18-17. Viimeisessä erässä TikSin pisteiden teko valitettavasti loppui kokonaan. Heittoja kyllä oli, mutta ne blokattiin aivan liian usein. Kun Pantterit vei omat hyökkäyslevynsä niin se rutisti väkisin pisteitä, vaikka ei heilläkään heitto hyvin mennyt. Pantterit vei erän 3-10 ja koko vähäkorisen ottelun 43-46

LePy - TikS

6.10.2013 Lagstads Skola

TikS aloitti pelin selvästi pirteämmin. Prässi toimi hyvin ja puolustus piti. Heittokin upposi. Heittää olisi voinut jopa enemmänkin, mutta nytkin TikS vei erän selvästi 5-20. Toiseen erään TikS tuli sitten kävelyvauhtia. Ilmeisesti peliä pidettiin jo voitettuna, mutta se oli liian aikaista. LePy oli herännyt ja vei erän 15-10.
Kolmanteen erään TikS tuli taas kunnon asenteella. Prässi puri ja toi riistoja. Koreja tehtiin sekä nopeista hyökkäyksistä että hienojen kuvioiden päätteeksi. Kun puolustuskin piti todella hyvin oli erä taas selvästi TikSin 6-19. Neljänteen erään mentiin samoissa merkeissä. LePy alkoi väsyä ja TikS vei peliä. Hyviä ajoja ja kuvioita. Paljon heittoja ja heitto kulki. TikS vei erän selvästi 10-24 ja koko pelin 36-73. Hieno peli kaiken kaikkiaan. TikS jatkaa kakkosessa puhtaalla pelillä.

Klaukkalan NMKY - TikS

22.9.2013 Klaukkalan Ala-aste

TikS aloitti pelin aika varovaisesti. Heittoja oli todella vähän ja levypalloihin mentiin vaisusti. Onneksi puolustus piti muuten ja myös KlaNMKY heitti epävarmasti. Erä TikSille 6-10. Toinen erä ole edelleen vähän puolitehoista. Puolustuskin oli löysempää ja levypallot hävittiin edelleen. Nyt ehkä heitettiin hiukan enemmän, mutta edelleen huonolla osoitteella. Erä Klaukkalalle 15-12.
Kolmas erä jatkui samoissa merkeissä. Heitot olivat puolin ja toisin vähissä. Klaukkalankin heitto oli onneksi hukassa, joten vaikka ne levypallot edelleen hävittiin niin TikS vei erän niukasti 10-11. Viimeisessä erässä tikS jaksoi juosta paremmin. Prässi puri hyvin ja Klaukkala ei saanut peliään avattua. Nyt vihdoin myös levypallloista hiukan taisteltiin. Korit olivat edelleen tiukassa vaikka nyt heittoja tuli hiukan enemmän. ERä lopulta TikSille 9-12. TikS vei väkorisen ottelun 40-45 ja jatkaa kakkosdivarissa puhtaalla pelillä.

TikS - Karkkilan Urheilijat

15.9.2013 Viertolan Koulu

2. divarin ensimmäisessä pelissä vastaan asettui uusi tuttavuus Karkkilan Urheilijat. Vastustaja oli selvästi TikSiä isokokoisempi. Mutta TikS oli vastaavasti nopeampi. Kun vaihteeksi heitto kulki ihan kohtuullisesti, niin TikS vei ensimmäisen erän selvästi 18-4. Toisessa erässä TikS puolusti selvästi kevyemmin. Levypallot vietiin kuitenkin selvästi molemmissa päissä, joten omat hyökkäykset päättyivät lähes aina koriin. Tämäkin erä TikSille, mutta tiukemmin 21-16.

Kolmannessa erässä tikS heitti todella paljon. Harhaheittojakin tuli, mutta kun levypallot vietiin edelleen selvästi niin TikS kasvatti johtoaan 26-9 erävoitolla. Viimeinen erä sitten oli jo hiukan pelailua. TikS kuitenkin malttoi vielä loppuun rutistaa pari koria ja vei tämänkin erän 17-15. Koko ottelu siis selvästi TikSin 82-42.

Vihdoinkin heitettiin tarpeeksi ja oltiin vahvoja levyissä, vaikka vastassa oli selvästi isokokoisempi joukkue.