Korisjaosto
Joukkueet
Tule pelaamaan!
T-00 SimaBasket 2012 turnauksessa
TikS voitti Simabasket turnauksen!!!
TikS T-00 on mukana SimaBasket turnauksessa Järvenpäässä. Turnaus pelataan 27. - 29.4.2012.
TikS voitti molemmat alkulohkon pelinsä ja jatkaa suoraan välieriin. Mitalipelit pelataan sunnuntaina 29.4.2012 alkaen klo 12.00.
TikS T-00 otti jälleen turnausvoiton. Tällä kertaa Simabasket turnauksesta. Finaalissa kaatui vanha tuttu HyPo. Tällä kertaa varsin selvänumeroisesti 63 - 25.
TikS oli tällä kertaa suorastaan ylivoimainen. Kaikki ottelut voitettiin selvin numeroin. Erityisesti TikSin tiukka puolustus oli vastustajille liikaa. Finaalin HyPo oli ainoa, joka onnistui tekemään TikSille yli 20 pistettä. Nyt myös korinteko onnistui ihan kohtuullisesti. Pienin tehty pistemäärä oli 58 ja kun lisäksi kaikki mukana olleet pelaajat onnistuivat pisteiden teossa, niin tilanteeseen pitää olla tyytyväinen. Ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta. TikS vei levypallot hyvällä prosentilla koko turnauksen ajan kentän molemmissa päissä. Se selittää omalta osaltaan vastustajan pisteiden vähyyden ja toisaalta TikSin suuret pistemäärät.
T-00 Lohkojako
Lohko A |
Lohko B |
TikS |
HyPo |
KlaNMKY |
JäNMKY |
Tarmo |
PirVi-001 |
Otteluohjelma
pe | ott.nro | Tulos | lohko/sij. | paikka | |||
18:00:00 | T00/1 | Tarmo | - | TikS | 6 - 67 | A | Yhteiskoulu / Sali 2 |
19:00:00 | T00/2 | HyPo | - | JäNMKY | 47 - 22 | B | Yhteiskoulu / Sali 2 |
la | |||||||
10:00:00 | T00/3 | JäNMKY | - | PirVi-001 | 41 - 71 | B | Yhteiskoulu / Sali 1 |
10:00:00 | T00/4 | TikS | - | KlaNMKY | 58 - 16 | A | Yhteiskoulu / Sali 2 |
13:00:00 | T00/5 | PirVi-001 | - | HyPo | 36 - 51 | B | Yhteiskoulu / Sali 1 |
16:00:00 | T00/6 | KlaNMKY | - | Tarmo | 34 - 40 | A | Yhteiskoulu / Sali 1 |
20:00:00 | T00/7 | A2 - Tarmo | - | B3 - JäNMKY | 41 - 25 | Yhteiskoulu / Sali 2 | |
20:00:00 | T00/8 | B2 - PirVi | - | A3 - KlaNMKY | 49 - 36 | Yhteiskoulu / Sali 1 | |
su | |||||||
11:00:00 | T00/9 | B1 - HyPo | - | V7 - Tarmo | 23 - 19 | 1-4 | Anttila |
12:00:00 | T00/10 | A1 - TikS | - | V8 - PirVi | 62 - 14 | 1-4 | Anttila |
15:00:00 | T00/11 | H7 - JäNMKY | - | H8 - KlaNMKY | 20 - 55 | Sijat 5-6 | Anttila |
16:00:00 | T00/12 | H9 - Tarmo | - | H10 - PirVi | 30 - 41 | Sijat 3-4 | Anttila |
17:00:00 | T00/13 | V9 - HyPo | - | V10 - TikS | 25 - 63 | Sijat 1-2 | Anttila |
Lisätietoja:
Koulujen osoitteet
Anttilan koulu: Vanha Valtatie 40
Yhteiskoulu: Urheilukatu 7-9