C-Tytöt SM-sarjassa keväällä 2013

C-tytöt taisteli tiensä C99 tyttöjen SM-sarjaan kevätkaudelle 2013. Eteläisen alueen I Divisioona oli karsintasarja ja TikSin SM-sarjapaikka varmistui jo ennen viimeistä pelikierrosta.

TikS avasi voittotilinsä SM-sarjassa 16.3.2013 kotiturnauksessa Viertolassa. Tiks vei upeasti molemmat päivän pelit ja siirtyi lohkossaan viimeiselle jatkopaikalle kuudenneksi.

Kevään viimeisestä SM-turnauksesta tuli kaksi tappiota. TikS jäi kahdella voitollaan alkulohkon seitsemänneksi tasapisteissä kuudenneksi tulleen KlaNMKYn kanssa. TikS hävisi joukkueiden keskinäisen kamppailun ja oli näin sarjataulukossa ensimmäinen jatkosarjoista putoava joukkue.

Eteläisen alueen C99 tyttöjen I Divisioonaan osallistui 12 joukkuetta. Näistä seitsemän pääsee keväällä 2012 pelattavaan SM-sarjaan. Ennen viimeistä sarjakierrosta TikS on sarjassa seitsemäntenä ja on jo varmistanut SM-sarjapaikan.

C-tyttöjen SM-sarja pelataan lohkomuotoisena.

SM-sarjan koko otteluohjelma Basket.fi>> 

C-Tytöt SM-Sarja, Lohkojako

A-Lohko Paikkakunta B-Lohko Paikkakunta
Catz Lappeenranta BC Nokia Nokia
FoKoPo Tammela HNMKY Black Helsinki
Karhun Pojat Helsinki Honka 99 Espoo
Keravan Energia Team Kerava KlaNMKY Klaukkala
Peli-Karhut 99 Kotka Muuramen Urheilijat Muurame
PuHu Vantaa Orimattilan Jymy White Orimattila
Pyrintö Red Ylöjärvi Raholan Pyrkivä sininen Nokia
Salon Vilpas Salo SB-Girls Lahti
Äänekosken Huima Äänekoski Tiks/vihreät Vantaa

B-Lohko, TikSin turnaukset

Turnausvastaava on ensimmäisen pelin kotijoukkue

12.1. Helsinki, Malmin Palloiluhalli

11:20 HNMKY Black-TiKS Vihreät - 102 -41
15:20 TiKS Vihreät-Klaukkalan NMKY - 46 - 75
19:20 Klaukkalan NMKY-HNMKY Black - 45 - 87

9.2. Vantaa, Viertolan Koulu

11:00 TiKS Vihreät-Orimattilan Jymy White - 43 - 82
15:00 Orimattilan Jymy White-Raholan Pyrkivä sininen - 68 - 46
18:00 Raholan Pyrkivä sininen-TiKS Vihreät - 72 - 50 

16.3. Vantaa, Viertolan Koulu

11:00 TiKS Vihreät-SBG - 72 - 67
15:00 SBG-BC Nokia - 70 - 75
18:00 BC Nokia -TiKS Vihreät - 61 - 69

13.4. Muurame, Muuramen Monitoimitalo

10:30 MU/HoNsU-Honka 99 - 34 - 87 
13:30 Honka 99-TiKS Vihreät - 86 - 45
16:30 TiKS Vihreät-MU/HoNsU - 49 - 66

Ottelukuvaukset

 

16.3.2013 Viertolan Koulu

BC Nokia - TikS  61 - 69

TikS aloitti pelin hyvällä puolustuksella. Ja nyt vihdoin heitto kulki myös pelin alussa. BC Nokian nopeat hyökkäykset pidettiin hienosti kurissa ja levypalloissa pärjättin. Ensimmäinen erä selvästi TikSin 13-23. Toinen erä oli sitten vaikeampi. Nyt BC Nokia pääsi ajamaan korille ja pisteitä alkoi kertyä. TikS taas tarvitsi todella paljon heittoja jokaiseen koriin. Hyvä levypallopeli kuitenkin piti pelin tasaisena ja erä meni 16-16.
Kolmas erä oli taas parempaa heittopeliä. Nyt BC Nokiakin heitti hyvin, mutta TikS vei levypallot ja piti ajot kurissa. Sen turvin erä TikSille 16-21. Viimeisessä erässä BC Nokia heräsi kiriin. TikS heitti vähemmän ja se näkyi pisteissä. Puolustus aukesi läpiajoille taas hiukan useammin ja peli menikin jännittäväksi. BC Nokia vei erän 16-9 mutta se ei riittänyt. TikS otti toisen voiton SM-sarjaan.

TikS - SB Girls  72 - 67

TikS aloitti pelin hyvin. Puolustus oli tiukkaa ja hyökkäyksiin lähdöt nopeita. Kentällä pärjättiin hyvin, mutta kori teko oli jälleen vaikeaa. Niinpä SB Girls vei erän 12-15. Toisessa erässä TikS aloitti kovaa. Minuutin pelin jälkeen TiKsillä oli jo pisteen johto ja SB Girls otti aikalisän. Sen jälkeen oli tasaista. Korin tekoon vaadittiin edelleen todella monta heittoa. Hiukan paremmilla tehoilla TikS veisi peliä. Nyt Erä lopulta tasan 20-20.
Kolmannen erän alussa koreja ei tuntunut tulevan millään. Sitten TikSin puolustus alkoi toimia ja kun levypallopeli koheni samalla niin TikS otti kiinni ja meni ohi. Tilanteessa 44-39 SB Girls turvautui aikalisään. Se auttoi sillä TikSin korinteko loppui. TikS vei kuitenkin erän 12-10. Viimeinen erä oli jännitysnäöytelmä. Se näkyi alkuun TikSin otteissa sillä harhasyöttöjä tuli paljon. Ja SB Girls vei levypallot. SB Girls kasvattikin pikkuhiljaa eroa. Tilanteessa 50-57 TikS otti aikalisän kun peliä oli 3 minuuttia jäljellä. Se toimi sillä sillä minuutin kuluttua tilanne oli jo 56-59 ja oli SBG:n aika turvautua aikalissään. Viimeiset 2 minuuttia TikS vei väkisin. Kirin kruunasi Matildan upea kolmonen joka toi TikSin tasoihin 61-61 ja edessä oli jatkoaika.
Jatkoaika oli sitten selvästi TikSin. Puolustus piti ja vihdoin heitto upposi. Myös Rianna heitti kolmosen ja TikS vei jatkoajan 11-5. SM-sarjan ensimmäinen voitto. Hienoa.

 

9.2.2013 Viertolan Koulu

Raholan Pyrkivä - TikS  72 - 50

Peli alkoi molemmilta joukkueilta hyvöllä asenteella ja tiukalla puolustuksella. Heittopeli oli alkuun hermostunutta ja epävarmaa, mutta rän loppuun TikS sai onnistumisia. TikS vei ensimmäisen erän 10-15. Toiseen erään TikSin puolustus nukahti. Levypallot hävittiin ja RaPyn nopeat hyökkäykset pääsivät koko ajan vapaalle korille. RaPy vei erän peräti 32-11. 
Kolmas erä meni samaan malliin. RaPy ajoi läpi ja TikS juoksi koko ajan hiukan perässä. Oma heitto ei kulkenut joten paikoistakaan ei tehty koreja. Tämäkin erä RaPy:lle 15-4. Viimeiseen erään TikS taas heräsi taistelemaan. Nyt puolustettiin ja pärjättiin taas levypalloissakin. TikS vei tämän erän 15-20, mutta valitettavasti kahden erän voitto ei riittänyt paikkaamaan toisen erän romahdusta.

 

TikS - Orimattilan Jymy  43 - 82

Ensimmäinen erä oli TikSin osalta hyvin hermostunutta. Aamupelit eivät tunnu sopivan. Erä OrJy:lle selvästi 4-24. Toiseen erään alkoi heitto jollakin tavballa kulkea. Mutta levypallot hävittiin edelleen ja tämäkin erä Orimattilaan 14-24. 
Kolmannessa erässä TikS taisteli hyvin. Peli oli kentällä aivan tasan ja puolustu piti hyvin kummassakin päässä. OrJy oli korinteossa aavistuksen tehokkaampi ja vei erän 14-16. Neljänteen erään TikS jo hiukan väsähti. Nyt levypallot menivät taas enimmäkseen OrJy:lle ja ajot korille olivat hiukan turhan varovaisia. Tämäkin erä ja koko peli selvästi OrJyn 13-18

12.1.2013 Malmin Palloiluhalli

 
TikS - KlaNMKY  46 - 75
 
Tämänkin pelin TikS aloitti todella hernmostuneesti. Pallo ei pysynyt hallussa ja harhasyöttöjä tuli paljon. Ja kun heittopaikkaan päästiin niin koreja ei saatu. KlaNMKY vei alkuun jo 0-11 johdon. Sitten TikS sai juonesta kiinni ja loppuerä mentiin tasatahtiin. Mutta KlaNMKY vei erän selvästi 8-19.
Toinen erä alkoi taas hermostuneesti. Syötöissä hosuttiin ja korinteko ei onnistu. Nyt hävittiin taas levypallot koko lailla puhtaasti ja sitä kautta Klaukkala vei tämänkin erän 11-16.
Kolmannessa erässä levypallot hävittiin edelleen koko ajan. Siksi Klaukkala päätti lähes kaikki hyökkäyksensä koriin. Molemmat joukkueet saivat paljon virheitä. Ja vapareista sentään saatiin hiukan koreja. TikS pelasi sen verran alle taitojensa että KlaNMKY vei tämänkin erän ihna ansaitusti 8-23.
Neljänteen erään TikS tuli tilanteesta huolimatta hyvällä asenteella. Syöttöpeli ole edelleen epävarmaa, mutta nyt saatiin hiukan heittoa kulkemaan. Kun klaukkalakin ehkä hiukan jarrutti, vei TikS vihdoin erän 19-17. Peli kuitenkin selvästi Klaukkalalle.
 

HNMKY - TikS  102 - 41

Pelin pari ensimmäistä minuuttia oli aika tasaista mutta hermostunutta peliä. Pallo ei oikein pysynyt kummallakaan hallussa ja pisteitäkään ei juuri tullut. Sitten namikalla alkoi heitto toimia erityisesti läpiajoista. TikS sai paikkoja, mutta ei tulosta. Kun levypallot hävittiin nii namika vei erän lopulta selvästi 38-10. 
Toinen erä jatkui samaan tahtiin. Namika sai todella paljon riistoja ja syötönkatkoja. TikS ei oikein saanut peliä kunnolla avattua koko erässä. Erä edelleen Namikan 26-14. 
Kolmannessa erässä TikS sai jo muutamia hyviä hyökkäyksiä aikaiseksi. Mutta edelleen Namika sai liian paljon riistoja. Nyt pärjättiin levypalloissa hiukan paremmin. Erä kuitenkin edelleen selväsdti Namikalle 24-13. 
Neljäs erä oli sitten jo hiukan pelailun puolella. Muutamaan hyökkäykseen TikS sai vielä hyvän yrityksen, mutta korinteko oli todella vaikeaa. Taisi hiukan SM-sarja hermostuttaa. Tämäkin erä selvästi Namikalle 14-4.

C-Tyttöjen SM-Sarjan pelitapa

C-nuorten SM-sarja pelataan kahdessa yhdeksän joukkueen lohkossa (A- ja B-lohko), yhteensä 18
joukkuetta. Lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja yksipäiväisinä kolmen joukkueen turnauksina,
kaksi ottelua/joukkue/turnaus. Kukin joukkue pelaa 4 turnausta, jonka jälkeen on pelattu yksinkertainen sarja. Molempien lohkojen kuusi parasta joukkuetta pääsee lopputurnaukseen. Kolmen joukkueen turnauksia tulee lohkoon yhteensä 12, joten kukin joukkue saa järjestettäväkseen yhden tai kaksi turnausta.

Lopputurnauksessa pelataan ylempi ja alempi loppusarja. Ylemmässä loppusarjassa pelaavat
lohkojen 1.-3. sijoittuneet joukkueet ja alemmassa loppusarjassa lohkojen 4.-6. sijoittuneet
joukkueet. Ylemmässä loppusarjassa ratkaistaan Suomen mestaruusmitalit. Alempi loppusarja
pelaa ns. pikkufinaalit.

Lopputurnauksessa ylemmässä loppusarjassa molempien lohkojen kolme parasta joukkuetta
pelaavat kuuden joukkueen ylemmän loppusarjan yksinkertaisena sarjana siten, että kevään
aikaisemmat oman lohkon keskinäiset (kaksi ottelua/joukkue) lopputulokset lasketaan valmiina
mukaan kuuden joukkueen sarjataulukkoon. Lopputurnauksessa pelataan toisen lohkon joukkueita
vastaan (kolme ottelua/joukkue).

Ylemmän loppusarjan kaksi parasta (sijat 1. ja 2.) joukkuetta pelaavat loppuottelun, kaksi
seuraavaa (sijat 3. ja 4.) pronssiottelun sekä seuraavat (sijat 5. ja 6.) sijoitusottelun. Alemmassa loppusarjassa lohkojen sijoille 4.-6. sijoittuneet joukkueet pelaavat vastaavanlaisesti
kuin ylemmässä loppusarjassa.

C-Tyttöjen SM-sarjaohjelma 2012 - 2013

 su 9.12.2012 mennessä syksyn alueelliset SM-karsintasarjat tulee olla pelattuna

13.12.2012 kevään SM-sarjan lohkojaot ja turnaukset julkaistaan

20.12.2012 kevään SM-sarjan otteluohjelma vahvistetaan

12.1.2013 turnauskierros 1.

09.2.2013 turnauskierros 2. (varapäivä 02.02.2013)

16.3.2013 turnauskierros 3. (varapäivä 09.03.2013)

13.4.2013 turnauskierros 4.

10.-12.5.2013 lopputurnaukset, Vierumäki 

C-Tyttöjen SM-sarjan turnausmääräyksiä

Ottelupaikka ja sen laitteet
Kaikki ottelut on pelattava pelisääntöjen mitat täyttävässä salissa. Otteluissa on käytettävä kaikkia
virallisten pelisääntöjen määräämiä teknisiä varusteita

  • yleisölle näkyvä pelikello
  • aikalisäkello kummankin korin päällä 24 sekunnin laite, jossa on myös pelikellon näyttö ja punainen lamppu osoittamaan peliajan tai hyökkäysajan päättymistä
  • äänimerkinantolaite, jossa on hyvin voimakas ja terävä ääni
  • tulostaulu
  • numerotaulut pelaajan virhemäärän ilmoittamista varten
  • joukkuevirheiden merkki-ilmaisimet
  • pallonhallintavuoron osoitin