Korisjaosto
Joukkueet
Tule pelaamaan!
Pelit
B-tytöt SM-sarja 2015-2016
3.4.2016
TikS-HyPo - Helsingin NMKY
TikS-HyPon viimeinen Hyvinkäällä pelattava runkosarjan peli oli uusinta viime sununntain Scania Cupin viimeisestä pelistä. Siellä pelattiin Namikan kanssa tiukka peli ja tiukkaa oli nytkin aluksi. TikS-HyPo kyllä puolusti hyvin, mutta hyökkäyspeli meni hiukan sähläilyksi. Sama vika oli myös Namikalla. Kentällä oli irtopalloja ja TikS-HyPo oli niidne piminnassa sen verran tehokkaampi että vei erän 17-12. Toinen erä aloitettiin settan turhan löysällä puolustuksella. Namika otti kiinni ja meni jo pinnalla edelle. Sitten löytyi taas jostakin hyökkäystehoja ja elettiin mennä korille. TikS hilautui taas johtoon kun se vei erän niukasti 15-14.
Kolmas erä oli sitten TikS-HYPon näytöstä. Nyt puolustettiin upeasti ja hyökkäys toimi kuin unelma. Namika oli täysin aseeton kun TikS-HyPo riisti palloja, heitti läheltä ja kaukaa sisään ja vei vielä levypallotkin. Erä kotijoukkueelle 30-9 ja peli alkoi olla selvä. Viimeinen erä sitten pelattiin vain pois. Kumpikaan ei isommin puolustanut ja hyökkäykseen lähdettiin vähän puolivaloilla. TikS-HyPo vei tämänkin erän ansaitusti 16-14 ja koko pelin 78-49.
20.3.2016
TikS-HyPo - Tapiolan Honka 2
Toinen peli samalla viikolla Honkaa vastaan. Nyt vastassa Honka 2 joka tosin sarjataulukossa on Hongan ykkösjoukkue. TikS-HyPo aloitti pelin vahvalla puolustuksella. Honkaa ei päästetty korille omassa päässä näytti hyvältä. Mutta kun hyökkäyspäässä puuttui pelirohekeus niin tulosta ei oikein tullut. Korille ei ajettu ja heitotkin olivat vähissä. Niinpä Honka vei erän 8-10. Toiseen erään TikS sai huonon alun. Nyt puolustus unohtui ja Honka lähti karkumatkalle. TikS ei oikeastaan edes yrittänyt heittää ja levypallotkin hävittiin kentän molemmissa päissä. Erän jälkipuolella TikS onneksi ryhdistäytyi. Nyt alkoi myös tulosta tulla ja erä lopetettiin hienosti summeri-kolmoseen. Huonon alun takia tämäkin erä kuitenkin Hongalle 15-18.
Kolmas erä oli taas parempaa puolustusta. Mutta valitettavasti edelleen hyökkäyspään pelaaminen oli vaisua. Ajot olivat todella vähissä. Onneksi heitto sentään sen verran osui että hyvän puolustuksen turvin tämä erä TikSille 12-10. Neljäs erä oli vihdoin tuttua TikSiä. Nyt heitettiin selvästi enemmän ja ajettiin myös korille. Levypalloistakin taisteltiin. KUn vielä puolustus pysyi edelleen hyvänä vei TiKS viimeisen erän selvästi 19-8 ja koko pelin 54-46.
17.3.2016
Tapiolan Honka 1 - TikS-HyPo
Pitkän hiihtolomatauon jälkeen matkattiin vieraspeliin Espooseen. Pitkä tauko myyös näkyi pelissä sillä hiukan vaisua oli tekeminen puolin ja toisin.Peli oli huolimatonta ja menetyksiä tuli paljon. TikS piristyi vasta erän viimeisillä minuuteilla ja vei erän niukasti 12-14. Toinen erä oli sitten TikSin näytöstä. Hieno puolustus piti Hongan kaukana korilta ja kun TikS heitti tarpeeksi niin korejakin alkoi tulla. Korin alta ei oikein osuttu, mutta kauempaa onneksi kyllä. Kun tähän erään TikS vielä vei levypallotkin oli tulos selvä 3-17 TikSille.
Kolmas erä oli taas vaisumpaa. Puoli erää meni ilman TikSin koria, mutta onneksi puolustus sentään toimi. Erän loppuun alkoi taas TikSin jalka liikkua paremmin ja se riitti erävoittoon 10-15 vaikka Honka veikin taas levypallot. Viimeinen erä oli edelleen aika hidastempoista tekemistä. Korille ei oikein menty kummassakaan päässä ja Honka oli taas vahvempi levyissä. Heitto ei oikein heilläkään kulkenut ja aina kun TikS jaksoi juosta tuli tulosta. Erä Hongalle 17-14, mutta hyvä toinen erä riitti TikSille pelin voittoon 42-60.
21.2.2116
Tampereen Pyrintö I - TikS-HyPo
TikS-HyPo aloitti Tampereen vierailun toisen osaottelun vahvatsi. Salama-alulla mentiin jo 0-8 johtoon ennenkuin kotijoukkue heräsi. Samalla TikS-HyPon heitto lakkasi osumasta ja Pyrintö vei levypallot. Nopeat hyökkäykset purivat pelina alussa mutta lopussa niistäkään ei osuttu. Erä Pyreinnölle 18-14. Toisen erän TikS puolusti paremmin. Mutta kovaa puolusti myös Pyrintö. Tuomarit antoivat pelata todella kovaa ja pyrintö hallitsi sen paremmin erityisesti levypalloissa. Erä kuitenkin niukasti TikSille 13-16.
Kolmannessa erässä puolustus sitten unohdettiin kokonaan. Kentällä nähtiin todellinen korintekokilpailu ja siinä TikS-HyPo oli lopulta selvästi parempi. TikS heitti todella hyvin ja vei runsaskorisen erän peräti 17-27. Neljäs erä oli sitten hurjaa taistelua. Pyrintö tuli kovaa korille mutta TikS-HyPo vastasi siihen hienosti. Pyrintö vei lopulta levypallot niukasti, mutta TikS vei myös viimeisen erän 16-20 ja koko pelin 64-77.
Hieno matka Tampereelle. Kaksi pelia ja kaksi voittoa.
TikS-HyPo aloitti pelin varsin vaisulla puolustuksella. EBT pääsi turhan helpolla korille ja nosti helppoja pisteitä. TikS taas ei saanut koreja oikein millään. Erä EBT:lle 16-24. Toisessa erässä TikS paransi puolustusta muuten, mutta levypalloissa oltiin edelleen perässä. Nyt heitto osui hiukan paremmin ja EBT ei enää päässyt korille ja joutui heittämään kauempaa. Erä Tiksille 19-14.
Kolmannessa erässä Tiks vei vihdoin myös levypalloja. Kun myös heitto kulki vihdoin hiukan paremmin pääsi TikS rinnalle ja ohi. TikSin erä 22-16. Viimeinen erä allkoi jo hyvin. Ero kasvoi vielä hiukan, mutta sitten iski kummallinen hermostuminen lyhyen jakson aikana tuli useita harhasyöttöja ja EBT pääsi helppoihin layupeihin. Kun samaan aikaan TikSillä oli taas suuria vaikeuksia osua renkana sisään niin EBT johtoon. Lopussa oli vielä hurja taistelu, mutta korit jäivät vaan tekemättä. EBT vei erän 17-24 ja koko pelin 74-78. Sarjassa alkaa olla tiukat paikat.
9.1.2016
Turun Riento - TikS-HyPo
Peli alkoi todella vauhdilla. Kumpikaan ei juuri puolustanut ja päästä päähän mentiin tasatahtiin. TikSin heitto ei oikein kulkenut, mutta kun tarpeeksi heitti niin tulostakin tuli. TikSin erä 20-28. Toinen erä mentiin samaan malliin. Vauhtia riitti ja juoksupelillä tehtiin koreja. Puolustus oli edelleen Joululomalla, mutta TikS oli hyökkäyksessä tehokkaampi. Tämä erä TikSille 17-20.
Tauon jalkeen kentälle tuli ihan uusi TikS. Nyt toimi puolustus ja hyokkäykseenkin mentiin uudella innolla. Heitettiin paljon ja hyvin. TuRi koitti pelata paikkaa, mutta se purettiin komeasti. TikSin erä peräti 7-31 ja peli ratkesi. Viimeisessa erässä puolustettiin taas kevyemmin. Peli aaltoili päästä päähän, mutta TikS hyokkasi edelleen hurjilla tehoilla ja kasvatti etumatkaa. Erä TikSille 18-33 ja peli peräti 62-112. Tehtiin uusi piste-ennatys,
18.12.2015
Helsingin NMKY - TikS - HyPo
TikSille tuntui hiukan jääneen eilisen Honka pelin vaihde päälle. Peliä ei oikein saatiu järjestykseen hyökkäyspäässä, mutta puolustus onneksi toimi. Sen verran päästiin korin alle ja korintekoon että tikS vei erän 13-16. Toisessa erässä TikS teki todella paljon töitä sekä hyökkäyyksessä että puolustuksessa. Ja tulostakin tuli. Kova puolustus toi paljon virheitä ja Namika pysyi hyvin heitetyilla vapareilla mukana perlissä. Erä kuitenkin TikSille 11-21.
Kolmannessa erässä TikS otti jo 14 pisteen etumatkan, mutta sitten korinteko loppui. Namika taas alkoi upottaa kolmosia ja repi niillä ja vapareilla eron kiinni viemällä erän peräti 24-10. Neljännessä erässä TikS koitti hyökätä, mutta samalla puolustus unohtui. Koreja tehtiin molemmissa päissä mutta Namika oli tehokkampi. Se vei erän 26-21 ja koko ottelun 74-68. Namika teki pelissä vapareista 29 pistettä TikSin 12 vastaan. Ne riittivät pelin voittoon.
17.12.2015
Tapiolan Honka 2 - TikS - HyPo
TikS aloitti pelin vaisusti. Hyökkäys oli hidasta ja heittoja oli vähän. Puolustus oli onneksi hyvää ja loppua kohti heittokin piristyi loppua kohden niin että TikS vei erän 10-16. Toisen erän alkuun TikS pelasi viisi minuuttia ilman koria. Montaa heittoa ei edes yritetty. Pulustus oli hyvääj ja Honkakin sai erän alussa vain kolme pistettä. Sitten TikS vähän piristyi, mutta viimeisen sekunnin kolmosella Honka nousi jo kahden pisteen päähän kun se vei erän 14-10.
Kolmas erä oli todella vaikea. TikS oli välillä jo 10 pinnaa perässä, mutta erän loppuun saatiin kirivaihde päälle. Erä kuitenkin Hongalle 20-17 ja Honka meni ohi. Neljäs erä oli valitettavasti edelleen vaikea. TikS heitti todella vähän ja silloin ei pisteitä tule. Varsinkaan kun vähätkään heitot eivät osu. Honka sen sijaan heitti hyvin. Se onnistui sekä kolmosista että vapariviivalta ja vei erän peräti 22-11. Koko peli Hongalle 66-54.
13.12.2015
TikS-HyPo - TuRi
SM-sarjan syksyn viimeiseen kotipeliin tuli vieraaksi Turun Riento. TikS aloitti pelin todella kovalla vauhdilla. Se toimi hienosti. TikS pääsi ajamaan korille tulosta tuli. Vauhti tois myös virheitä ja TuRi onnistui vapariviivalta. TikS oli kuitenkin selvästi tehokkaampi ja vei erän 26-13. Toinen erä mentiin samaan malliin. TikS piti vauhtia ajoi korille. Ja teki edelleen koreja hyvään tahtiin. TuRi oli vähän jäljessä koko ajan mutta pääsi usein vapareille. Erä edelleen TikSin 22-13.
Kolmas erä oli jos itten paljon laiskempaa TikSiä. Aina kun vaivauduttiin juoksemaan tuli tulosta. Onneksi puolustus jatkui hyvänä ja TikS vei tämänkin erän 16-12. Neljäs erä oli taas vähän pirteämpää. Se näkyi heti taululla kun TikS vei erän 22-13. Puolustus oli kovaa koko pelin. Se toi paljon virheitä ja TuRi teki 21 pinnaa vapareista. Nyt se ei onneksi haitannut vaan syyskauden kotipelit päätettiin voittoon 86-51.
22.11.2015
PeKa - TikS-HyPo
Marraskuun viimeisiin peleihin molemmat joukkueet matkustivat Kotkaan Pelikarhujen vieraaksi. TikS aloitti SM-sarjapelissä vahvasti. Parissa minuutissa otettiin selvä johto. Sitten jotain tapahtui ja puolustus loppui. PeKa pääsi yhtäkkiä liian helposti ajamaan korille. Samaan aikaan TikS lakkasi osumasta. PeKa nousi rinnalle ja ohi kun se vei ensimmäisen erän selvästi 19-13. Myös toinen erä oli alkuun vaikea. PeKa karkasi jo 11 pisteen päähän. Sitten alkoivat onneksi kolmoiset osua. Ja onnistumisten myötä myös puolustus ryhdistäytyi. Kun heitto alkoi kulkea TikS otti hitasti mutta varmasti kiinni ja vei erän 18-25.
Kolmannessa erässä TikS puolusti jo koko erän hyvin. PeKa tuntui hiukan väsyvän ja TikSin nopeat hyökkäykset alkoivat purra. Hyvin heittämällä TikS vei erän 14-24 ja pääsi jo hiukan karkuun. Neljännen erän alku oli taas PeKan hallintaa. PeKa vei ensi minuutit 9-0 ja pääsi jo kahden pisteen päähän. Sitten TikS ryhdistäytyi ja sulki korin alustan. PeKa ei osunut kauempaa ja TikS teki väkisin tarvittavat korit. Viimeinen erä TikSin 11-12 ja se riitti voittoon 62-74.
15.11.2015
TikS-HyPo - Pyrintö 1
TikS aloitti pelin todella kovalla vauhdilla ja se toimi hyvin. Sitten vauhtia alkoi olla jo liikaa ja seurauksena pallonmenetyksiä askelien ja harhasyöttöjen takia. Pyrintö pääsi takaisin peliin mukaan oltuaan jo 8 pinnaa perässä. Erä kuitenkin Tiksille 21-18. Toiseen erään mentiin kovin samalla tavoin. TikS piti vauhtia yllä, mutta sortui virheisiin ja Pyrintö otti kiinni. TikSille vihellettiin myös hurja määrä virheitä ja Pyrintö otti pisteita vapariviivalta. Erä Pyriunnölle 17-20 ja peli oli tasan.
Kolmas erä oli sitten TikSiltä huono. Koreja ei saatu millään virheitä oli edelleen toidella paljon. Tuomarilinja tuntui kyllä suosivan Pyrinnön pelitapaa. Erä Pyrinnölle selvästi 6-21. Neljäs erä ei muutosta tuonut. Pyrintö heitti koko ajan vapareita. kaiken kaikkiaan niitä oli Pyrinnöllä 42 jaTiKsillä 14. Ihan noin paljon eroa pelityylissä ei kyllä ollut. TikSin oma peli sekosi virheistä pahasti ja korinteko oli vaikeaa. Viimeinen erä Pyrinnölle 16-20 ja koko peli selvästi 60-79. Pyrintö otti sarjan kärkipaikan yksin haltuunsa.
12.11.2015
TikS-HyPo - Tapiolan Honka 1
Peli alkoi todellisena vauhtileikittelynä. Kumpikaan ei oikein malttanut puolustaa kun oli niin kiire hyökkäämään. Päästä päähän mentiin vauhdilla. Onneksi TikS oli hiukan tehokkaampi korintekokisassa ja vei erän 26-22. Toiseen erään kumpikin sitten tuli puolustamaan. Koreja tuli heti selvästi vähemmän. Heitto kulki TikSillä selvästi heikommin ja kun levypallot hävittiin selvästi niin erä TikSille vain niukasti 12-11.
Kolmannessa erässä tehtiin taas paljon koreja. TikS juoksi nopeita ja puolustu hyvin korina alla. Nyt vietiin levypallojakin. Niitä vaan ei paljon tullut kun Honka heitti hyvin. Nopeilla hyökkäyksillä TikS vei kuitenkin erän 19-15. Neljännessä erässä Honka selvästi väsyi. TikS piti edelleen hyvää vauhtia ja nyt sillä päästiin korille jo helpommin ja tulosta tuli. TikS puolusti edelleen hyvin korinalustan ja vaikka Honka heitti hyvin vei TikS erän selvästi 23-16 ja koko pelin 80-64
1.11.2015
Espoo Basket Team - TikS-HyPo
Myös SM-sarja jatkui Espoossa, mutta vastassa oli toinen Espoolaisjoukkue EBT. TikS aloitti pelin todella vahvalla puolustuksella. EBT ei päässyt korin lähellekään ja TikS vei levypallot. Oma hyökkäys toimi myös hyvin. Välillä vauhtia oli liikaakin, mutta kun maltettiin hakea tilannetta niin tulosta tuli. Ensimmäinen erä TikSille 6-16. Myös toisen erän TikS hyökkäsi hyvin. Korille ajettiin vahvasti ja kun EBT koitti tukkia korin alustan niin heitettiin kauempaa. Puolustukseen tuli pari nukahdusta ja EBT:kin pääsi juoksemaan muutaman helpon korin. Erä kuitenkin edelleen selvästi TikSin 13-19.
Kolmas erä meni samaan tahtiin. TikS puolusti hyvin ja vaikka hyökkäys oli ehkä hiukan rauhallisempaa, vauhti riitti hyvin. TikSin erä 11-16. TikS jaksoi hyvin pitää vauhtia loppuun asti. Puolustus piti ja hyökkäys toimi. Neljäskin erä TikSille selvästi 13-21 ja koko ottelu peräti 43-72. TikS jatkaa SM-sarjassa puhtaalla pelillä.
18.10.2015
TikS-HyPo - Catz
TikS-HyPo White avasi sarjakauden kotiottelulla Lappeenrannan Catziä vastaan. TikS sai otteluun hyvän alun ja hetken jo näytti että peli on selvä. Mutta sitten TikS unohti liikkeen ja Catz nousi. Ensimmäinen erä kuitenkin TikSille 16-12. Toinen erä oli sitten TikSille huono. Puolustus ei liikkunut ja hyökkäykseen lähtö oli niin hidasta että ei päästy oikein edes heittämään. Catz vei erän selvästi 8-21 ja siirtyi johtoon.
Kolmanteen erään TikS taas piristyi. Nyt oli liikettä ja pienellä ryhmällä pelannut Catz ei pysynyt vauhdissa mukana. Kun heittokin kulki niin erä TikSin 19-10 ja viimeiseen erään lähdettiin tasatilaneteesta 43-43. Viimeinen erä oli taas vaikea. Korinteko ei meinannut millään onnistua. Onneksi puolustus kuitenkin piti TikS vei erän 13-10. SM-sarja avattiin siis voitolla 56-53.