A-tytöt SM-karsinnassa 2016

TikS A-tytöt osallistuu kauden 2016-2017 A-tyttöjen SM-karsintaan. SM-karsinta pelataan kaksivaiheisena. Edellisen kauden SM-sarjan ja valtakunnallisen sarjan joukkueet saavat suoran karsintapaikan toiselle kierrokselle. Ensimmäisellä kierroksella karsitaan joukkueita niin että toiselle kierrokselle osallistuu 25 joukuetta, joista 10 pääsee SM-sarjaan ja 10 Valtakunnalliseen 1. divisioonaan.

TikS pelaa ensimmäisen karsintaturnauksen Jyväskylässä HonSU:n vieraana. TikS sijoittui omassa karsintalohkossaan toiseksi ja jatkaa SM-karsintaa toisella kierroksella 24. - 25.9.2016.

Toisen kierroksen pelipaikkana on Kotka. Kotkan turnauksessa TikS sijoittui viiden joukkueen lohkossa neljänneksi ja varmisti sarjapaikan Valtakunnallisessa ykkösdivisioonassa. 

TikSin B-tytöt taistelivat samaan aikaan Vantaalla B-tyttöjen SM-karsinnassa ja pääsivät myös Valtakunnalliseen ykköseen. TikSillä on siis tällä kaudella pitkästa aikaa joukkueet kahden ikäluokan valtakunnallisissa sarjoissa.

Lue lisää...

A-tytöt Tallink Turnauksessa 2016

TikSin A-tytöt osallistui kauden 2016 Tallink turnaukseen kahdella joukkueella. Jo perinteisessä kauden avayuksessa pelattiin Kilpasarjaa ja Fun-sarjaa.

Lue lisää...

Lisää artikkeleita...

  1. Pelit